lauantai 20. lokakuuta 2012

Sauna etenee

Sauna saa muotoaan
Viimeksi kirjoittelin pari viikkoa sitten kun vihdoin ja viimein sain terassin valmiiksi ja saunan rakentaminen varsinaisesti alkoi. Tämän jälkeen on ollut kaikkea pientä ja suurta rakennuspuuhaa ja nyt saunakin on saamassa muotoaan. Tosin tämän viikon vietin seminaarissa, joten paljoa ei saunaprojekti tällä viikolla edennyt.

Tänään hyvän apupojan, tai oikeastaan aputytön tai vielä oikeammin apunaisen - eli Säteen, kanssa saimme oviseinän ulkolaudoituksen tehtyä loppuun sekä samoin sivuseinän ulkolaudoituksen. Huomiselle jäi takaseinä ja sitten on saunan ulkoseinän valmiit!

Saunan sisällä on paneelit laitettu paikoilleen, paitsi muutamalle seinälle, sillä paneelit loppuivat kesken kaiken. Onneksi puuttuvat paneelit on tilattu ja pitäisi saada ne ensi viikolla. Piippu kiukaalle on myös tilattu ja kävin perjantaina kävin sitä jo katsomassa ja täytyy sanoa että paikallinen metalliseppä oli tehnyt hyvää työtä piipun suhteen. Nyt tarvii vielä etsiä ja löytää mustaa maalia, joka kestää kuumuutta, jotta voin asentaa piipun paikoilleen. Työn alla vielä läpivienti peltikaton läpi, mutta eiköhän sekin tässä vielä onnistu.

Eli kaiken kaikkiaan saunaprojekti etenee, mutta edelleen paikallisella nopeudella. Mutta ehkä sitten sitä osaa nauttia saunan löylyistä entistä paremmin.

Ja niin, sain sekä uuden porakoneen että ruuvinvääntimen kiitos hyvien ystävieni!

Ei kommentteja: